Tuli itselleni ihan kirjoitus fiilis, kiitos ystäväni. Oikeastaan, tekis mieli vaan filosofioida samat asiat, vaikka se olisikin ihan turhaa. Siispä taidan jättää itkun sikseen, aiheena. Tiedättekö, lukekaa tästä.

Kuten hänkin, niin minäkin veivaan yhä edelleen näitä uusia kappaleita. Enää ei itketä, mutta perhana, kuulostaa vaan hyvältä. Okei, mulla on muutenkin ollut liian Panicin täyttämä viikonloppu, mutta eihän se mitään. Nyt juuri vaan tuntuu, että tästä saa sitä jotain irti, enkä todellakaan tiedä mitä se on, mutta mahassa kipristelee ja pyörähtelee. Sellainen hassu olo, niin uusien kuin vanhojenkin kohdalla, tosin vanhoja tykkään kuunnella live-versioina, ihanaa kuunnella Ryanin ääntä.
Eikä tämä lopu edes kuunteluun, olen lukenut varmaankin liiaksi ficcejä ja intoutunut kirjoittamaan omaa. Pakko myöntää, omani ei ole sitä kaikkein laadukkainta, mutta tuottaa kummallsita mielihyvää kirjoittaa.

Kirjoittamisessa on nykyään taas jotain hohtoa. Päiväkirjan olen hylännyt jonnekkin päin huonettani, löytyisi varmaan vähän penkomalla, mutta jaa, enemmäkseen kirjoitten siihen kierrevihkooni, jossa on ficcejä ja muita ajatuksia. Se vaan on, se kirja vaan lojuu missä lojuu, kulkee mukana kouluun, joskin vaan koulun jälkeen bussia odotellessa rustailen ja piirtelen mitä sattuu. On sivuja, joilla on todella katkonaisia ajatuksia, on sivuja, joilla on kauniita ja vähemmän kauniita kuvia sekä löytyy kappaleiden sanoja ja oman mielikuvituksen tuottamaa fanfictionia.
Kirjoittaminen on syrjäyttänyt piirtämisen, en ole saanut kerrassaan mitään tehtyä. Ja maalaaminenkin on vähän niin ja näin. Lisäksi lattialla on edellisetkin maalit juuttuneet, pitäisi jollain konstilla irti saada, ilman että lakka lähtee mukana. Viimeisin maalauskin on mitä on, ei esitä mitään, kunhan vaan on. Äiti yritti analysoida minua sen kautta, tosin ne ajatukset ei kuulostaneet taas kovinkaan viisailta. Ehkä vielä joskus opin ymmärtämään muiden ihmisten ajatuksia.

Todella, keskustelimme äitini, sekä siskoni kanssa siitä, keillä perheessämme täsmää eniten ajatus-maailmat. Sain vastaukseksi jonkin moisen pohdinnan jälkeen, että se on  minun ja siskoni tai minun ja veljeni. Muuten kukaan ei osannut vastata esittämääni kysymykseen, vaikka loppuen lopuksi spekuloimme sitä varmaan tunnin.
Tuli myös muita kysymyksiä, kuten miksi ihminen rakastaa toista, miksi he menevät naimisiin ym. mitä mieleeni vaan tuli kysyä. Eihän niihin mitään oikeita vastauksia ole, mutta oli kiva kuulla vanhempien näkemyksiä asiasta, vaikka omat ajatukseni ovatkin vähän erilaisia. Olen oikeastaan aika tyytyväinen, että jauhoin taas perheen kanssa asioista, joilla ei lopulta ole mitään merkitystä.

Ajattelen kai muutenkin liikaa nykyään. Koulussa en keskity oleelliseen, vaan ajatukset harhailevat jatkuvasti. Pohdintoja tiesmistä aiheista. Käyn yksin puhelua päässäni, sillä en oikeastaan jaksa jauhaa asioista muiden kanssa, sillä ajatukseni saattavat olla turhan abstakteja(?) jotta niitä monet voisi ymmärtää. Ehkä Stiinan kanssa voisi jostain taas jutella, muustakin kuin panicin kappaleiden aiheuttamista itku-tärinä-kohtauksista, siitä miten ei nää lukea, kun silmät on sumuiset kyynelistä. Todella, pitäisi.

Ehkä siirryn taas offaamaan jo tutuksi tulleelle foorumille, tai sitten pitäisi jatkaa Potterin lukemista, joka ei tosin erityisemmin houkuta, kun on lukenut englanniksikin osan. Naah, musiikki vie voiton tässä tapauksessa.

Briette

ps. oli muuten hurjan hupaisaa kirjottaa tolleen kirjakielella, kuulostan järkevämmältä ja vähemmän offaajalta 8'((