Jollain tapaa tuntuu siltä, että haluaisin unohtaa jotain. En todellakaan tiedä, mitä haluaisin unohtaa, jotain joka tapauksessa. Muutenkin on kamalan angstinen olo, vaikkei ole edes varsinaisesti mitään angstattavaa, ei ainakaan mitään millä olisi oikeasti merkitystä.

Ja jotenkin on kamalan haikea olo. Enkä tiedä, mistä sekään on tullut, kunhan on. Sen takia tuntuu jotenkin oudolta, ehkä vähän tyhjältäkin. Ihan kuin olisi menettänyt jotain, vaikka todellisuudessa en ole. Voi olla, että jostain haaveesta olen luopunut, muttei sekään ole koskaan aiemmin tuntunut tältä.

Haaveilin tosiaan tänään taas liikaa. Autossa istuessa se vaan onnistuu helposti. Mitä muutakaan muka voisi tehdä miltei puolentoista tunnin matkalla, kuin istua napit korvissa ja haaveilla silmät kiinni? En tosiaan tiedä mitään parempaa juuri nyt, kuin autossa istumisen.

Lupaan myös kaikkea, mutten pidä lupauksiani. Tai sitten olen vaan laiska saamaton, enkä jaksa toteuttaa lupauksiani, miten vaan. Mutta tavallaan se häiritsee minua. Ehkä pääsen siitä eroon, toivon ainakin. Tai oikeastaan, suostun asioihin aivan liian helposti, ajattelematta juuri mitään. Sitten kun en jaksakkaan tehdä jotain, mihin aiemmin suostuin, tunnen olon sekä paremmaksi että surkeammaksi.

Call this a mask, call me strong;
Call me a mess, call me wrong.
'Cause sick hearts do fine
With wasting their time.
Call me a boy 'til I've learned
Call me the bird or the worm.
'Cause sick hearts do fine with wasting their time
With wasting their time.